1.12.13

Paimentamassa


Kuva: Laura Raudaskoski

Marraskuun alkupuolella treffattiin pohjoisen porukan kanssa (Reetta & Helka, Laura & Muksis, Anu & Pihka ja minä kera Sarun ja Retan) ja käytiin lampaisiin tutustumassa. Kaikki koirat oli ensikertalaisia, mutta hienosti syttyivät kaikki touhuun loppujen lopuksi. Ensimmäisellä kerralla pyörittiin vähän pienemmässä aitauksessa, toinen kierros isommassa ja kolmas treeni oli lampaiden haku karsinasta.

Kuva: Laura Raudaskoski

Positivinen yllätys oli kyllä kuinka hienosti Sarulla meni. Luonnostaan hakeutui lauman sivuille, mutta onnistui suoraan poispäinajokin. Reagoi hyvin "sauvan" liikkeeseenkin ja rohkeutta löytyi liikuttaa lampaita ilman mitään puremisyrityksiä kuitenkaan. Karsinasta haku ei huimannut myöskään. Ihan alussa se toki vaikutti epävarmalta kun ei ole moisia otuksia ennen nähnytkään, mutta yllättävän oikeanlaista toimintaa siltä saatiin näkyviin :) Pikkupyrri Reta se hauska tapaus olikin. Heti oli asenne selvillä, että nuohan tarvii saada liikkeelle. Sen verran kontaktinhakuisuutta ja nöyryyttä siltä kuitenkin löytyy, että kyseli välillä meneekö oikein. Treenit jatkuvat toivottavasti vielä talven aikana.

Kuva: Laura Raudaskoski

Tämä pian puolivuotias pieni pyrrineiti, jonka ei pitänyt alunperin meille jäädä, on sijoituskotia vailla mielellään kohtuullisen matkan päästä Oulun seudulta. Olosuhteiden pakosta en sille voinut etsiä heti kotia (sillä oli vahva matotartunta, jonka takia on kaikki muutkin koirat lääkitty muutamaan kertaan sekä ulostenäytteet tutkittu pariin kertaan...). Kun se osoittautui varsin kivaluonteiseksi pakkaukseksi, kodin etsiminen jäi, mutta Reta olisi siis vailla harrastavaa kotia. Lisätietoja voi kysyä: sanna.tapaninaho@gmail.com.




Ei kommentteja: